Heli Rekula
Drunken gods and a box of colours | Humalaiset jumalat ja laatikollinen värejä

04. - 27.10.2019

Uudessa näyttelyssään Humalaiset jumalat ja laatikollinen värejä Heli Rekula on palannut Meksikossa syksyllä 1988 kuvaamansa aineiston pariin. Taiteilija joutui matkallaan Gilbert-hurrikaanin keskelle, myrskyn silmään Jukatanin niemimaalla. Myrskyä pakoon ei päässyt, joten taiteilija jäi matkaseuransa kanssa odottamaan sen laantumista. Kaksi päivää kestänyt myrsky jätti voimakkaan muistijäljen nuoreen valokuvauksen opiskelijaan, ja matkan tapahtumiin palaaminen näyttelyn keinoin nyt, 30 vuotta myöhemmin, on tapa tutkia sitä, miten maailman katsominen kameran läpi on muuttunut: mikä oli taltioimisen arvoista tuolloin ja miten kuva rakentui. Kulunut aika on toisaalta tuonut etäisyyttä, toisaalta kuviin palaaminen on ollut luontevaa ja merkityksellistä. Myrsky on teoksissa läsnä satelliittikuvien kautta, matkalla otetuista valokuvista näyttelyyn on päätynyt muun muassa sademetsää, kulkukoiria ja kalliokivetystä.

Muistiinpanoni ovat mustavalkoisia, ja harmaan eri sävyjä siinä välissä. Ei kirjoitusta, ei piirroksia. Valokuvia. Kolmisenkymmentä filmirullaa, joista kahdeksan on sittemmin kadonnut. Liian monta vuotta on kulunut, tavaroilla on taipumus hävitä. Nämä valokuvat on otettu juuri ennen myrskyä ja heti sen jälkeen. Yhtäkään ei myrskynsilmässä. Mitäpä siinä voisi kuvatakaan, kun ikkunat on peitetty vanerilevyillä: tuulen pauhua ja sateen ryminää, hievahtamatonta hiljaisuutta myrskyn seinämien välissä. Silmän tyvenessä kurkistan ulos. Muistan raskaana seisovan ilman, syvän äänettömyyden ja violetinharmaan, hohtavan ja varjottoman valon.

Näyttelyn keskiössä ovat muistot. Muisti, muistaminen ja muistot kuuluvat olennaisesti valokuvan olemukseen. Heli Rekula on jo kahdessa edellisessä yksityisnäyttelyssään - Hemingwayn puutarhassa Helsinki Contemporaryssa ja Linnuntietä EMMA Espoon modernin taiteen museossa – käyttänyt erilaisista arkistoista hankittua ja kerättyä kuvamateriaalia näyttelyn taustatutkimukseen ja teosten tekemiseen. Nyt taiteilija on ensimmäistä kertaa katsonut omaan taiteelliseen menneisyyteensä, itse tallentamaansa kuvamateriaaliin. Rekula on usein pohtinut, millä tavoin muistaisimme asioita ja tapahtumia, jos valokuvaa ei olisi. Ihmiselle on tyypillistä epäillä omaa muistiaan: ovatko muistomme kuvitelmaa vai oikeita tapahtumia? Kameralla tallennettu materiaali toimii muistin apuna samalla kun se välineenä rakentaa uusia muistoja.

Meksikossa otetut kuvat kertovat subjektiivisista kokemuksista, jotka Rekula nyt nostaa yleiseen tarkasteluun teosten muodossa. Kuvat saavat uuden olomuodon taiteilijan tekemän valinnan kautta, niistä tulee teoksia, ne kohtaavat yleisön ja loputtoman määrän uudelleentulkintoja.

Rekula on työstänyt materiaalia fotogravyyrin ja serigrafian keinon. Valokuvaan pohjautuvat grafiikan tekniikat ovat tulleet osaksi Rekulan taiteellista työskentelyä norjalaisen, Bergenissä toimivan Trykkeriet -nimisen grafiikanpajan kautta. Fotogravyyrissa taiteilijaa kiinnostaa kolmivärisen prosessin haavoittuvaisuus. Vedostuksessa tapahtuu usein jotakin sattumanvaraista, kuten että painolaattojen rekisteri heittää ja lopputuloksena on hajonnut kuva. Nämä sattumat ovat usein kiinnostavia, ja Rekulaa aina kiehtonut virheen estetiikka muuttuu osaksi teosta. 

Näyttelyn nimi, Humalaiset jumalat ja laatikollinen värejä, on peräisin Meksikolaisesta kansantarusta The Story of Colours* joka kertoo siitä, miten jumalat löytävät värit ja jakavat ne mustavalkoisen maailman kanssa. Näyttelyssä mustavalkoiselle filmille kuvattu originaalimateriaali on saanut väriä grafiikan materiaalisessa ja fyysisessä prosessissa – ja näin uuden muodon.

*[(Subcomandante Marcos, The Story of Colours, trans. Anne Bar Din (Guadalajara: Cinco Puntos Press, 1999)]


Heli Rekula lukeutuu Suomen keskeisimpiin valokuvaajiin, ja on ollut aktiivinen nykytaiteen kentällä varhaiselta 90-luvulta lähtien. Rekula on pitkän uransa aikana saavuttanut tunnustusta paitsi kotimaassa myös kansainvälisesti. Hän toimi valokuvataiteen professorina Bergenin taidekatemiassa Norjassa vuosina 2009–2015, ja työskentelee nyt vanhempana yliopistonlehtorina Aalto-yliopiston valokuvataiteen maisteriohjelmassa. Rekulan edellinen yksityisnäyttely Linnuntietä nähtiin EMMA Espoon modernin taiteen museossa vuonna 2017.

Näyttelyä sekä taiteilijan työskentelyä ja matkoja Bergeniin ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahasto sekä Pohjoismainen kulttuuripiste Pohjoismaiden ja Baltian maiden kulttuurialan liikkuvuusohjelman myötä. Näyttelyn yhteydessä julkaistavaa kirjaa on tukenut Taiteen edistämiskeskus.