Liisa Lounila
Into The Wilderness

04.04. - 04.05.2014

Salama. Se iskee. Autiomaassa ja pimeydessä. Se tuo valoa, sen hetken, sen hämmästyttävän hetken. Valo, voima, jännite ja ajan hetkellisyys – sen yhtäaikainen katoavaisuus ja täydellisyys.

Luonto ja kokemus luonnosta. Tila ja tilanne, sen siirtymä ja toisto – kokemuksen representaatio valkoisessa kuutiossa. Läheisyyden tuottaminen, joka repii ja riistää, se tuo lähelle ja vedättää kauas pois. Tuttu, vieras, kaunis ja pelottava: videoteos nimeltä 7BPM.

Liisa Lounilan näyttely Into the Wilderness käy kaukana ja palaa lähelle. Se tuo mukanaan autiosta maasta keskelle urbaania arkea keskeisen kysymyksen siitä, mitä ja miten me koemme ympäristöämme, tällä kertaa tarkoituksen korostetusti suhteessa luonnon spektaakkeleihin ja ääri-ilmiöihin.

Se on kokemus, joka välittyy ja väistyy kuvien avulla ja niiden kautta. Kuvat luonnosta, jotka muokkaavat käsitystämme siitä, mitä luonto on ja myös, mitä sen tulisi olla. Päädymme jatkuvaan vuorovaikutukseen sen kanssa, mikä on ja sen, miten se mikä on esitetään. Liisa Lounilan kohdalla muoto ja sisältö yhdistyvät videoteoksissa, ääniteoksessa, installaatiossa ja veistoksissa. Puhumme representaatiosta, todellisuuden muodostamisesta ja murtamisesta.

Taustalla on – näyttelyn nimen mukaisesti – vuosisadan vanha yhdysvaltalainen filosofis-elämänpoliittinen liike transsendentalismi, joka pyrki löytämään tien takaisin villiin ja alkuperäiseen luontoon, sen voimaan ja valoon. Kyse on myytistä luontoon palaamisesta, joka aikojen kuluessa on ottanut aina omalle ajalleen tyypilliset ilmenemis- ja olomuotonsa. Nyt sitä kutsutaan elämysmatkailuksi, itsensä löytämiseksi ja selviämiskamppailuksi luonnon ehdoilla. Yksi elementti säilyy ja pysyy: ratkaiseva ristiriita oletusten ja kokemusten välillä.

”Videoinstallaatio 7BPM on ukkosmyrsky Arizonassa kuvattuna hotellin pihalta. Hotelli oli Chinlen pikkukaupungin reunalla Canyon de Chellyn intiaanireservaatin vieressä keskellä ei-mitään, ympärillä satoja kilometrejä badlandsiä, elinkelvotonta pölymaata, joka Navajoille on armeliaasti annettu asutettavaksi.”

”Ukkonen on jumissa kanjonissa, mikä saa salamat iskemään säännöllisesti lähes samaan paikkaan. Myrsky ei liiku, ylly eikä laannu, vaan jatkuu loputtoman tuntuisesti luonnottoman tasaisena, eikä mikään kuvassa tai ääniraidalla reagoi millään tavalla taustan salamointiin, sammakot ja heinäsirkat konsertoivat sekaantumatta monotonisella rytmillä, eikä hotellin parkkipaikan valojen valaisema heinikkokaan liiku ollenkaan täysin tyynessä ilmassa. Mitään katharsista ei tule.”

”Teoksen nimi tulee tästä lyöntitiheydestä, 7 iskua minuutissa. Tilanne ei vastannut millään tavalla aiemmin näkemiäni ukkosia, jotka joskus vaikuttavampina, joskus vähemmän kuitenkin jollain tavalla saavat aikaan vaaran tunteen, ja lopulta jonkinlaisen täyttymyksen. Tämä tuntui yksinkertaisesti feikiltä. Ja näytti niin täydellisesti lavastetulta. Se oli siis pakko kuvata. Luonnoton luonnonilmiö.”

Lavastettu, feikki luonto, joka on samanaikaisesti faktaa ja fiktiota. Liian totta ja täyttymättömän valheellista. Todellista ja luonnon kuvaamisella etäännytettyä ja galleriatilassa takaisin katsomistilaan tuotua. Liikettä ajan ja matkojen tuolla puolen – lähelle tuoden, lähellä ollen, vaikuttavana, vakuuttavana.

Ja se salama, se iskee. Seitsemän kertaa minuutissa. Ja kun se iskee, luulet ymmärtäväsi, mitä tapahtuu, mutta pysyt epävarmuuden raameissa. Olet välitilassa. Oletat ymmärtäväsi, ja haluatkin ymmärtää, mutta et kuitenkaan tiedä, mikä sinuun iskee, vaikuttaa.


Lainaukset Liisa Lounilan ja Mika Hannulan keskustelusta.

Lounila debytoi Venetsian biennaalissa vuonna 2003. Jo tuolloin Suomea edustanut nuori taiteilija herätti huomiota omaperäisen nostalgisoituneella estetiikallaan. Lounila on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka on asunut ja työskennellyt useita periodeja New Yorkissa. Hän on osallistunut ryhmänäyttelyihin ympäri maailmaa ja hänen videoteoksiaan on esitetty lukuisilla festivaaleilla 90-luvun lopulta lähtien. Yksityisnäyttelyitä hän on pitänyt muun muassa Wilkinson Galleryssa Lontoossa ja Gallery of Photographyssa Dublinissa. Into the Wilderness on Lounilan kolmas yksityisnäyttely galleriassa (Just Can’t Get Enough of Last Night 2011, Been Trying to Meet You 2009).

Näyttelyä ovat tukeneet Alfred Kordelinin säätiö, Suomen Kulttuurirahasto, Taike ja Avek.

Erityiset kiitokset AV-Arkki, Tuomo Kuusi, Sebastian Tesch, Michael Burke, Mikko Ojanen, Tanja Lahti, Tuomas Klaavo, Timo Tervoja, Merja Pesola