Jukka Korkeila
In Exile – I Look For the Life of the World to Come

10.01. - 02.02.2014

Jukka Korkeilan näyttely Helsinki Contemporaryssa on moniosainen kokonaisuus, jossa yhdistetään maalausta, installaatiota ja piirustuksia. Yhteisenä ja yhteen kokoavana tekijänä on maalaus tilallisena kokemuksena, joka luo liikettä, kokemuksellisuutta katsojan ja teosten välille. Se on kokonaisuus, josta voi huoletta, ylpeydelläkin todeta: se on enemmän kuin osiensa summa.

Odotan tulevan maailman elämää koostuu erillisistä tiloista, joissa käytetään useita tekniikoita ja ilmaisuvälineitä. Sekä tilat että valitut keinot palvelevat maalauksen aktualisoitumista, sen haurasta mutta samalla voimakasta sensibiliteettiä. Kokonaisuus jakaantuu tilallisesti installaatioon, jossa käytetään niin käsitteitä kuin julisteitakin, suoraan seinälle tehtyyn maalaukseen, ja maalausten ja piirustusten kautta ja myötä tehtyyn tilaan.

Näyttely jatkaa Jukka Korkeilan taiteellista kehitystä temaattisesti ja tilallisesti. Odotan tulevan maailman elämää sijoittuu ja sitoutuu vuorovetoon Korkeilan samassa tilassa syksyllä 2011 tehtyyn näyttelyyn nimeltä Minä en kuulu vain itselleni.

"Minä en kuulu vain itselleni -installaatiokokonaisuus symboloi sitä aineetonta hetkeä, jolloin aika lähti vierimään taaksepäin, kohti alkuansa. Se oli hetki jolloin installaation symboloima aineeton toiseus kastoi juuri avatun tilan, samalla tavalla kuin rajaton rinnastuu rajalliseen, ajaton ajalliseen ja aineeton aineelliseen, ovat kummatkin ulottuvuudet samanaikaisesti läsnä.”

”Kyse oli ennemminkin ruumiillisen ja ruumiittoman elementin rinnastumisesta toisiinsa, jolloin perinteiset maalaukset edustivat kehollista kokemusta ja installaatio taas kehotonta kokemusta, josta ajatus elämästä ja kuolemasta nousi ja rinnastui toisiinsa. Tämä uusi installaatio on kuin edellisestä kumpuava rukous, aivan kirjaimellisestikin. Sekin kurottaa sen verhon taakse, mikä erottaa elämää ja "kuolemaa".”

Korkeilan tapa hahmottaa ja luoda yhteyksiä tämän kovan, katalan mutta väistämättömän inhimillisen todellisuuden osan ja osuuden kanssa rakentuu hyvin raskaaseen mutta tarkasti valittuun tekoon. Hän haluaa avata ja avautua, pysyä liikkeessä, ei sulkeutua, ei kääntyä pois.

Kyse on muistoista ja luopumisen kokemuksista, jotka ovat aina yhtäaikaisesti erittäin henkilökohtaisia mutta samalla yhteisöllisiä, jaettavissa olevia. Yksilöllisesti Korkeilan teokset ja näyttelykokonaisuus kertovat aivan omalla tavallaan, omakohtaisesti ja omaehtoisesti näistä kokemuksista.

Yhteisöllisesti Korkeilan näyttely kiinnittyy siihen vahvaan ja tärkeään perinteeseen, jossa keskeisiä ajattelijoita ovat filosofit Paul Ricoeur ja Hannah Arendt. Molemmat korostavat muiston ja muistamisen aktiivista, eteenpäin katsovaa ja ulospäin suuntautuvaa luonnetta.

Ricoeurille se korostuu menneisyyden luotaamisessa ja luomisessa tarinana, kykynä kertoa itselleen etäisyyttä ja läheisyyttä, jatkumoa. Muistaminen on lupaus samanaikaisesti pitää kiinni ja päästää irti, se on vastuuta yhtä lailla sitoutumisesta ja avautumisesta. Arendtille se kiteytyy sanapariin vita activa – liikkeessä oleva, liikkeestä nauttiva elämä, joka ei alistu, vaan altistuu. Se on osallinen, osaa ottava. Toimintaa, joka on mahdollista vain yhdessä, seurassa, ei eristyksissä.

Se on teko, joka haluaa ja yrittää antaa anteeksi, niin itselle kuin muillekin. Anteeksianto ei suinkaan päästä meitä pahasta, mutta se estää meitä jäämästä menneisyyden vangiksi. Se on teko, joka aina ja alati muistaa, kantaa mukanaan, eikä unohda, ei koskaan. Se on vapautuksen filosofiaa, joka luottaa anteeksiannon voimaan ja välttää kaikella tavalla tyhjyyden ja unohduksen.

Lainaukset keskustelusta Jukka Korkeilan ja Mika Hannulan välillä

Hannah Arendt, Vita Activa, Ihmisenä olemisen ehdot, Vastapaino 2002

Paul Ricoeur, Memory and Forgetting, Questioning Ethics, Contemporary Debates in Philosophy, Routledge 1999